Sennheiser

Press release

 

24.11.2009 - Wedemark

Mikrofoni tuo sieluni esille

Sennheiserin evolution G3 on The Poodles -rockbändin laulajan Jakob Samuelsin välttämätön työkalu, joka seuraa mukana kaikille keikoille. Me tapasimme laulajan Kööpenhaminassa, kun yhtyeen suuren suosion saavuttanut kiertue saapui The Rockiin.

Tanskan pysähdys kesti vain yhden illan, sillä heti seuraavana päivänä yhtye jatkoi Saksaan ja sieltä muualle Eurooppaan. Kiertueella on mukana 14 miestä, ja Jakob Samuels on porukan avainhenkilö, sillä hänen äänensä on erottamaton osa koko yhtyeen imagoa.
Samuelsin ura musiikin parissa alkoi 13-vuotiaana. Ensin hän opetteli soittamaan rumpuja ja sen jälkeen akustista kitaraa, pianoa ja lyömäsoittimia. Ajan myötä hän mieltyi yhä enemmän ja enemmän laulamiseen, ja viimeiset 13 vuotta lauluääni on ollut hänen ensisijainen instrumenttinsa.

”Laulaessa näytän sisimpäni ilman suodattimia – samaan tapaan kuin tanssija käyttää kehoaan taiteen luomiseen. Laulaminen tuottaa minulle tyydytystä, jota ei voi verrata soittamisen antamaan nautintoon”, toteaa Samuels, joka tunnetaan voimakkaasta äänestään ja erittäin laajasta äänialastaan. Vahva ääni edellyttää myös välineiltä paljon.

”Joissain keikkapaikoissa olen saanut käteeni mikrofonin, joka vääristää äänen täysin. Se on todella turhauttavaa, koska olemme harjoitelleet yötä päivää ja haluamme tarjota yleisölle täydellisen puolitoistatuntisen. Välineiden on oltava kunnossa, jotta saamme nostettua tunnelman kattoon”, Samuels sanoo ja muistuttaa, että välineiden toimivuus on yhtä tärkeää myös muille bändin jäsenille. Laadukkaan äänen takaamiseksi Poodlesilla on aina omat äänimiehet mukana kiertueella. Lisäksi yhtye kuljettaa keikalta toiselle omia luotettavia soittokamojaan.

”Jokaisen yksityiskohdan on oltava kunnossa, eikä ääni tee poikkeusta. Me soitamme äänekkäästi, mutta täsmällisesti, emmekä koskaan niin kovaa, että ääni vääristyisi”.
Jakob Samuelsin keikkailua helpottaa, että evolution G3 -järjestelmän voi ottaa mukaan minne tahansa. Kun Samuels joskus harvoin joutuu lentämään keikkapaikkakunnalle eikä raskasta kalustoa mahdu mukaan, matkalaukussa on Sennheiserin langaton järjestelmä. Mikrofoni on kaikkien aikojen paras – kuulemma parempi kuin G2, joka laulajalla oli aiemmin.
”evolution G3:n dynamiikka on mielestäni parempi, ja se on ylipäänsä paras koskaan käyttämäni mikrofoni. Se ei ole koskaan aiheuttanut katkoksia tai vääristymistä”, Samuels kiittelee.
”Sennheiser on kehittänyt langattoman evolution G3 -järjestelmän kapselit langallisen evolution e965 -mikrofonin kapselin pohjalta. Hyvä idea, sillä tämä järjestelmä toistaa ääneni ja sen voiman täsmälleen oikein. En osaa edes unelmoida paremmasta!” Samuels toteaa ja osoittaa tuuman kokoista mikrofonikapselia.

Myös mikrofonin käyttömukavuus saa kiitosta.
”Muutaman harjoituskerran jälkeen järjestelmä on yksinkertainen asentaa ja käyttää, ja pariston tilan tarkastaminen on helppoa. Myös monitorikuulokkeesta kuulemani ääni on aina kohdallaan. Tiedän siis täsmälleen, miltä ääni kuulostaa yleisön korvissa.”
”Toimivat laitteet tekevät kiertueesta nautinnon. Tämä on rankkaa, mutta rakasta hommaa”, Samuels tiivistää ja lisää:
”Sennheiser on huippufirma. Minä olen huippumuusikko, ja välineideni on oltava sen mukaiset. Siksi ei olekaan sattumaa, että Sennheiser on minun ja niin monen muun ammattilaisen valinta.”

Jakob Samuels
Jakob Samuels on 40-vuotias ja kotoisin Tukholmasta. Hänen sydämensä on sykkinyt musiikille jo lapsesta lähtien. Ura alkoi rumpalina, ja jo lukioikäisenä Samuels voitti bändinsä Yale Baten kanssa Ruotsin rockmestaruuskisat. Sittemmin Samuels on soittanut useissa yhtyeissä, joista mainittakoon Talisman ja The Ring. Hänen osaamisalueensa kattaa niin rummut ja lyömäsoittimet kuin pianon ja kitarankin, mutta viimeiset 13 vuotta hän on keskittynyt lähinnä laulamiseen.
The Poodles perustettiin vuonna 2005, ja pian sen jälkeen yhtye voitti Ruotsin Euroviisukarsinnat. Nykyään yhtye tunnetaan lähes koko Euroopassa muun muassa Aerosmithin ja Led Zeppelinin inspiroimasta tyylistään. Monet yhtyeen levyt ovat rikkoneet kulta-, platina- tai tuplaplatinarajan.

Tuotelista:
EW 500-935 G3 C
EW 500-945 G3 C
SKM 500-965 G3 C
EW 300 IEM G3 B
MZQ 1
AM 2 antennikaapelia

  
Lisätietoa Sennheiserista
Sennheiser Group, jonka päätoimipaikka sijaitsee Saksan Wedemarkissa, Hannoverin lähellä, on yksi maailman johtavista mikrofonien, kuulokkeiden ja langattomien järjestelmien valmistajista. Tämä vuonna 1945 perustettu perheyritys rekisteröi yli 395 € myynnin vuonna 2007, josta 83% ulkomailla. Sennheiser työllistää lähes 2000 ihmistä kautta maailman, joista 55% Saksassa. Sennheiserilla on tuotantoyksiköt Saksassa, Irlannissa ja Yhdysvalloissa, ja tytäryhtiöt Ranskassa, Isossa-Britanniassa, Belgiassa, Hollannissa, Saksassa, Tanskassa (Nordic), Venäjällä, Hong Kongissa, Intiassa, Singaporessa, Japanissa, Kiinassa, Kanadassa, Meksikossa ja Yhdysvalloissa, sekä lisäksi pitkäaikaiset yhteistyökumppanit useissa muissa maissa. Sennheiser Group:iin kuuluvat myös Georg Neumann GmbH, Berlin (studiomikrofonit), K + H Vertriebs- und Entwicklungsgesellschaft mbH (Klein + Hummel tarkkailukaiuttimet, installed sound) ja yhteishanke Sennheiser Communications A/S (headsetit PC-, toimisto- ja puhelinkeskus-käyttöön).

   

Sennheiseristä on lisätietoja osoitteessa www.sennheisernordic.com. Yhteydenotot:

Sennheiser Nordic A/S Denmark
Skovlytoften 33 • DK-2840 Holte
Phone: +45 70 26 66 33 • Fax: +45 70 26 67 11
e-mail: sennheiser@sennheisernordic.com
www.sennheisernordic.com

 

Press Kits


Täältä löydät uusimmat pressikittimme
lue lisää

Soundings

Accompany us on a journey through the Sennheiser Audio World. more

Sennheiser Sound

Annual Repport 2010